lauantai 26. huhtikuuta 2025

Matka joroinen-Riika

 Bussi lähti koulun pihasta lauantaiyönä klo 1.58. Iso osa oli väsyneitä ja moni alkoikin bussiin tultuaan jo yöpuulle. Pysähdyimme Kuortin ABC:llä ensimmäistä kertaa tauolla, jonka jälkeen matka jatkui kohti helsingin satamaa. Satamassa oltiin hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä ja sisälle laivaankin päästiin turvallisissa merkeissä. Tunnelma oli hieman väsynyt, mutta sen ei annettu lannistaa oloamme. Laivalla meitä odotti heti aamupala buffetti, jonka jälkeen vapaata aikaa laivalla parin tunnin matkan ajaksi. Kierreltiin pääosin laivan kauppoja ja muita paikkoja läpi, kunnes lähdimme odottamaan maihinnousua oven läheisyyteen. Perille Tallinnaan saavuttiin aikataulussa ja turvallisesti. Satamasta hypättiin suoraan jälleen bussin kyytiin ja alettiin laittaa pikkuhiljaa nokka kohti Riikaa. Matka taittui leppoisasti ja yhden pysähdyksen kautta saavuttiinkin perille määränpäähän. Loppupäivästä saimme vapaa-aikaa, jonka kukakin käytti mihinkin, esim. kaupungilla pyörimiseen tai muuten rentoutumiseen. Päivä oli kokonaisuudessaan aika raskas ja pitkä, mutta näin siitä ollaan selvitty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Berliini 5.5 Herkko, Kalle ja Henkka

Päivämme alkoi sillä että heräsimme vierkeänä klo:7:45. Päivän ohjelmana oli se että osa porukasta lähtee käymään berliinin eläintarhassa ja...