perjantai 16. toukokuuta 2025

Praha – Berliini 4.5. Hanna

Heido! Sunnuntaina 4.5. minulla oli herätys kello 6.30. Lähdimme seitsemän maissa järjestäjien kanssa (pojat poislukien) syömään hostellin aamupalalle. Sieltä mukaan tarttui kuiva sämpylä, kaakao, hedelmämehua ja omena. Eli perusköyhä aamupala. Sitten kun mahat oli ainakin vähän täytettyjä, suuntasimme Terhin, Helin, Oonan ja Hertan kanssa Albertiin ja Lidliin etsimään evästä. Näistä mukaan saimme salaattia, kolmioleipiä, täytettyjä patonkeja, eilisen pikkupatonkeja ja vesiä. Nämä me tyttöporukalla roudattiin bussille. Ja sitten eikun matkatavat ja matkustajat bussiin ja bussin nokka kohti Berliiniä!

Matka sujui hyvin ja nopeasti parin pysähdyksen taktiikalla. Perillä Berliinissä olimme vähän kahden jälkeen. Terhi ja Juho jäivät hostellille selvittämään huoneita ja valmistelemaan kun Petra hyppäsi kyytiin. Lähdimme omalle Berliini tourille Petran suomen kielellä selostamana. Siellä näimme vaikka mitä ja kuulimme uusia asioita kaupungista. Vaikka Petra sanoikin, että tänne on mahdoton eksyä, olen siitä eri mieltä. Kierroksen jälkeen suuntavaisto oli tuhat kertaa enemmän solmussa kun aiemmin tultaessa. Muutaman tunnin kuluttua olimme siis nähneet tärkeimmät ja mainitsemisen arvoiset osat Berliiniä ja myös vanhaa muurinpätkää. 

Hostellilla avainkorttien ja rannekkeiden jako sujui sutjakkaasti ja pääsimme huoneisiin. Minä ja kaverit saimme aika ison huoneen verrattuna joidenkin huoneisiin :) Mikä tuuri! Ehkä tämä ei ollut matkan siistein ja hienoin majapaikka, mutta kyllä se silti kelpaa meille. Vaikka aamupalaa vielä ei ollakaan nähty, tai maistettu. 

Kun sängyt oli valikoita ja tavarat purettu ja kodiksi asetuttu, lähdimme syömään…. MÄKKÄRIIN! (mikä yllätys) Sinne käveltiin jotakuinkin 700m. Matkalla oli sotkuista, lasinsirpaleita, roskia ja tavaroita kaikkialla sekä ihania hajuelämyksiä :) Niin silti onnistuimme löytämään etsimämme. Itse tilaus, ruuan saaminen ja ruokakaan ei tällä kertaa ollut niin hehkeää kuin ehkä odotimme. Tai ainakin minä. Kyllä sillä mahan täytti, mutta toista kertaa en samaan paikkaan mene. Tietyistä syistä. Aterioinnin jälkeen suuntasimme samassa kauppakeskuksessa oleviin kauppoihin. Marketista  mukaan lähti halpaa karkkia ja juomista. Sen jälkeen taas ihana kävely hostellille takaisin. 

Näin päivän tavoitteet oli saavutettu ja pääsimme iltapuuhiin ja sänkyä kohti. Kellokin oli jo tarpeeksi.  Nyt tätä blogiakin kirjoittaessa meinaa silmät painua kiinni. Siis kaikille hyvää yötä ja huomenta tasapuolisesti. 

Hanna kiittää ja kuittaa.

(Pahoittelut ettei kuvia tässä ”kiireessä” ole tullut hirveämmin otettua. Voitte vain kuvitella millaista täällä on.) (Muutama kuva tulee sitten, kun saan ne toimimaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Berliini 5.5 Herkko, Kalle ja Henkka

Päivämme alkoi sillä että heräsimme vierkeänä klo:7:45. Päivän ohjelmana oli se että osa porukasta lähtee käymään berliinin eläintarhassa ja...